Arvostelut

Koskelasali tihkuu kunniallista vihaa

Eine Joutsijoki / KMV-lehti 31.1.2011

Kun palvelijatarta näyttelevä Päivi Helander avaa Mäntän Koskelasalin punaiset samettiverhot,
teatterivieras pääsee sisälle Bernanda Alban taloon. Se sijaitsee 1900-luvun alkupuolen Espanjassa,
mutta yhtä hyvin talo voisi olla saman ajan Suomessa; naisen rooli on paljolti sama. Jos tilukset ovat vierekkäin,
naimakauppa tehdään. Naisen on siihen tyytyminen, miehen ei.

Ohjaaja Janne Salminen on rakentanut Frederico  Carcia Lorcan klassikkonäytelmästä esityksen,
jonka jännitteet pitävät katsojan pihdeissään, jonka tauotkin puhuvat. Salminen on onnistunut
tekemään Mäntän uuden Teatterin esityksestä eheän kokonaisuuden.
 
Näyttämökuva toimii, luo mielikuvan etelän kuumuudessa piukahtelevasta talosta.
Äänitehosteet maustavat esitystä. Koskelasalin valot ovat hieman hankalat,
mutta niistä otetaan kaikki mahdollinen irti. Tällä saralla toimivat ne kaikkein pyyteettömimmät teatterilaiset.

Mäntän Lorcan helmi on lauluduo Ulla Hangaslahti, Senja Hangaslahti.
Kaksikko soinnuttaa kirkkaasti ja puhtaasti. Kahden kappaleen takana on säveltäjä Salla Hangaslahti.

Vaikka Bernanda Alban Talon teema on tuttu kaikkialla maailmassa, se heittää näyttelijöille melkoisen haasteen.
Verenpunaiset ja hiilenmustat naiset temmeltävät valkoisten seinien sisällä kuin ahdistelut eläimet.
Mäntän Lorcasta nousee esiin Päivi Helanderin La Poncia. Tämä palvelijatar on verta ja lihaa,
elää joka hetkessä koko olemuksellaan. Tia Hienosen Martirio on aivan toisenlainen naistyyppi,
mutta omalla tavallaan hyvin kiinnostava. Hienosen hieman epätasainen roolityö tarjoaa katsojalle hetkiä,
joina arkkupenkin reunalla, jalat sisäänpäin istuva tyttö on tuttu ja todellinen. Bernandan tyttäriä näyttelevät
myös Nina Ruuhinen ja Katariina Raukko.

Kolmen sukupolven naisten talossa elävää isoäitiä esittää Saila Koivu. Hänen Maria Josefansa
kulkee näyttämöllä myöhäisenä kapinallisena, kapinallisena, jota ei enää oteta lukuun.

Bernandan suurroolin on saanut Eila Liukkaala-Ylänen. Hän on parhaimmillaan rauhallisissa kohtauksissa,
silloin, kun Bernanda todella uskoo olevansa Talon herra. Raivo ja julmuus eivät ole yhtä hallittuja asioita Mäntän Bernandassa.

Naisten eripituiset hameet saattavat tukeakin esityksen sanomaa,
mutta Bernanda olisi saanut lisää arvovaltaa ajankuvaan kuuluvasta pidemmästä helmasta.

Mäntän Koskelasalissa on nyt tarjolla harvinaisen mielenkiintoinen teatteriesitys.
Oppilaitoksen huone tihkuu elämää halveksivaa, kunniallista vihaa.
Heltymys tapahtuu katsojan mielessä näytännön päätyttyä.

Näytännöt jatkuvat tiistaina 1. helmikuuta. Viimeinen esitys on 9. helmikuuta.


Vahva Bernarda Alba Mäntässä

Pertti Takanen / www.pirkanmaanpäivä.fi 30.1.2011

- Minä en ole koskaan kaivannut kenenkään opetuksia, vakuuttaa Bernarda Alba Mäntän Uuden Teatterin lavalla Koskelasalissa. Siihen ei ole mitään lisättävää. Näin se on ja tulee aina olemaan. Leskeksi jäätyään lopullisesti kyynistynyt Bernarda (Eila Liukkaala-Ylänen) pitää neljää tytärtään otteessaan. Hän ei salli heidän käydä ulkona saati luuhata kylillä. Naimisiin menosta ei saisi edes haaveilla.


Mäntän naisenergia luo otteessaan pitävän kokonaisuuden. 
Federico Carcia Lorgan näytelmä Bernarda Alban talo ei paljon naurata, ajattelemaan se panee sitäkin enemmän. Voiko todella olla niin että yksi ainoa ihminen voi tukahduttaa usean muun elämän?

Bernardan kaikki neljä tytärtä ovat omia persooniaan, mutta heitä yhdistää kiinnostus samaan mieheen. Häntä, Pepe el Romanoa ei kuitenkaan näytetä.

Lopulta käy sitten niin, sen enempää paljastamatta, että Pepen takia sattuu sellaista mikä saa Bernardankin edes hetkeksi pehmenemään.

Ohjaaja Janne Salminen on onnistunut monen vuoden haaveensa toteuttamisessa. Bernarda Alban talo hänen kannatti ehdottomasti tehdä. Myös näyttelijät onnistuvat. Jokaisesta näkee että juttu on sisäistetty. Kaikkiaan mukana on yhdeksän naista ja yksi tyttö. 

Myös lavastus, valkoista lähes kaikki seinistä huonekaluihin, antaa ahdistavalle, synkkäsävyiselle tulkinnalle osuvan kontrastin.